sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Peppi 10kk

                   Kiitos Hanna-Marian ja Marian, Pepistä on nyt muutama 10kk kuva!!

Kuva: Hanna-Maria Kinnunen

Kuva: Hanna-Maria Kinnunen

Connaclan Dahlia Kuva: Hanna-Maria Kinnunen

Connaclan Dahlia Kuva: Maria Mannilin

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Möllitoko 08.05.2011

Jaettu kolmas sija ja 179 pistettä irtosi tänään äitienpäivän möllitokosta. Ihan en olisi tuomarina noin hyviä pisteitä antanut, mutta näin tänään..

Luoksepäästävyys 10
Paikallaan makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Liikkeestä maahanmeno 9,5
Luoksetulo 7
Seisominen seur. yht 10
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Mölleistä möllein

Tänään käyvimme Pepin ihka ensimmäisessä epävirallisessa tokokokeessa, Tiltun koirakoululla Espoossa. Osallistuimme luokkaan, jossa koiran sai palkata liikkeiden välissä. Tarkoitus oli saada Pepille kisamaiset treenit ja samalla antaa koiralle hieman esimakua, minkälaista on, kun ohjaaja jännittää.

1. Luoksepäästävyys 10 x 1
2. Paikallaan makaaminen 9p. x 3 = 27
          - Jouduin antamaan lisäkäskyn
3. Seuraaminen kytkettynä 7,5 x 2 = 15
          - Omistajalla oli vasen ja oikea hukassa, Peppi jäi tervehtimään peilikuvaansa isosta peilistä ;) Kaiken kaikkiaa olin tyytyväinen seuraamiseen, en ole koskaan seurauttanut noin pitkää pätkää. Kääntymiset menivät hyvin ja liikkeestä pysähtymiset onnistuivat.
4. Liikkeestä maahan meno 9,5 x 2 = 19
         - maahanmeno hiukan hidas
5. Luoksetulo 5 x 3 =15
         - Peppi nousi ennen aikojaan ja koska kävin palauttamassa sen paikoilleen, se epäröi luoksetulo-käskyn kuullessaan. Lisäksi olemme juuri vaihtaneet käskysanaa, joten homma muutenkin hieman hakemassa.
6. Liikkeestä seisomaan jääminen 9,5 x 2 = 19
         - Peppi varasti perusasennossa
7. Estehyppy 7,5 x 2 =15
         - Peppi meinasi lähteä kehän laidalla huutelevan Okon luo. Tuli kuitenkin takaisin ja hyppäsi esteen. Annoin Pepille käskyn seis, kun normaalisti käytän stop-sanaa, myös perusasentoon käskiessä annoin käskyn istu, sivukäskyn sijaan. Mamman moka!!
8. Kokonaisvaikutelma 8,5

                                                  Pisteet yhteensä 128,5/160

Ihan loistavasti 8kk:lta, jolla ei ole vielä liikkeet lähellekään valmiita!

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Nouto mietintämyssyssä..

Kuluneella viikolla mieleeni hiipi ajatus, että olisi ehkä aiheellista viedä noudon harjoitteluakin hieman eteenpäin. Lokakuussa aloittamamme pitoharjoitukset ovat jatkuneet koko ajan, vaikkakin vähäisinä. Wc-paperirullan olemme kuitenkin saaneet vaihdettua noutokapulaan. Pitoharjoitusten lisäksi olin alkuviikkoon mennessä tehnyt vain kaksi heittoharjoitusta.

Tein noudon kokeeksi kisaliikkeenä, että näin missä mennään. Alku menikin hyvin. Peppi odottaa lupaa noutaa, hakee noutokapulan ja tuo sen. Ongelmia ilmenee, kun käsken koiran sivulle. Kuullessaan käskyn koiran suu aukeaa ja kapula tippuu, koira kyllä tulee sivulle. Hetken asiaa pohdittuani, päätin ruveta harjoittelemaan sivulle-menoa kapula suussa, vaihtamalla kapulan takaisin wc-paperirullaan. Tämä näyttikin Pepille sopivalta ratkaisulta. Koira on selvästikkin päässyt jyvälle siitä, että rulla suussakin voi ottaa käskyjä vastaan. Kapulaa en ole uskaltanut vielä kokeilla, enkä kokeilekkaan, ennen kuin rulla-harjoitus on täysin hallinnassa.

Rulla-harjoituksen lisäksi olemme noudon osalta tehneet tuontiharjoituksia. Olen jättänyt Pepin istumaan ja mennyt koirasta noin neljän metrin päähän. Noutokapulan olen pudottanut koiran ja itseni väliin, noin metrin päähän itsestäni ja pyytänyt koiran tuomaan sen. Tässä harjoituksessa olen napannut kapulan vauhdissa.

Kulunut viikko onkin ollut tokon osalta avoimen liikkeiden harjoittelua. KHN:n treeneissä tuli uutena asiana kaukokäskyt. Olemme jonkin verran Pepin kanssa aikaisemmin harjoitelleet istu-maahan-liikerataa, mutta sen pidemmälle en ole liikettä pohtinut. Ongelmia aiheuttikin heti harjoitusten alkaessa jättökäsky, tai oikeastaan käskyttömyys. Olen alo-luokan liikkeitä harjoitellessa antanut sallitut jättökäskyt, asiaa tarkemmin ajattelematta. Nyt olikin edessä ongelma, kun maahanmeno-käskyn annettua yritin siirtyä koiran eteen mitään sanomatta. Joka kerta lähtiessäni liikkeelle koira pomppasi ylös. Joudumme siis lähtemään liikkeelle paikalleen jäämisestä. Alkuun annoin Pepille kääntyessäni hieman apua vasemmalla kädellä, lisäksi vaihdoin jättävän maahanmenon käskyn normaalista ma-käskystä maahan-sanaan. Hiljalleen saimme homman toimimaan, nyt vain toistoja..

Oli mukava ottaa avon liikkeitä mukaan. Toivat sekä omistajalle, että koiralle toivottua vaihtelua alokasluokan opettelun rinnalle. Tokon lisäksi kuluneeseen viikkoomme on kuulunut koirakylpylässä käynti, sekä agilitytreenit. Edellisestä Pentu-uinnista oli kulunut aikaa, eikä meno ollut neidille enää niin mieleistä. Luiskalle laitettaessa se lähti kuitenkin reippaasti uimaan ja jaksoi uida hyvin ilman liivejäkin. Agilitytreenit oli onneksi Pepille mieleen, ihana katsoa sitä intoa ja tekemisen halua, pitää hauskaa yhdessä!!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Mitäs meidän viikkoon kuului???

Tokoa, tokoa ja tokoa, sekä yhden treenin verran agilitya.. Ei ole tämän viikon säät juurikaan koiraharrastajan mieltä lämmittäneet, eikä kyllä sormiakaan!! Mennyt viikko ollaan harjoiteltu tokoa sekä sisällä, että ulkona, koska koiraa eivät näytä juuri pakkaset haittaavan.. Sisällä ollaan treenattu naksutinjuttuja; ruutua sekä kosketusalustaa ja ulkona lelun kanssa jääviä liikkeitä, nopeita maahanmenoja, sekä seisomaan jäämisiä. Nameja ei ulkotreeneissä juurikaan tarjennut ottaa esiin, reilu 20´c pakkasta, paljaat sormet ja hieman koirankuolaa eivät ole kovin lupaava yhdistelmä. Onneksi Pepin lelupalkkaus on sen verran hyvissä kantimissa, että lelunkin kanssa saa jo hyvät treenit aikaiseksi.

Ohjaajan tämän ja varmasti hyvin monen tulevankin viikon haasteena on luopua kaikenlaisista erilaisista maneereistaan, vartalo- ja käsiavuistaan. Tarvittaisiin varmasti jonkinlainen tanssisali isoine peileineen, jotta näkisi, mitä kaikkia kummallisuuksia sitä tekeekään. Yhtenä kikkana olen käyttänyt tätä kainalosta palkkaamista, siinä ainakin vasen käsi pysyy kurissa ;) Aloitin "kainalopalkkaus"-treenit sellaisilla liikkeillä, jotka koira varmasti osaa pelkästä käskysanasta. Ihan ensimmäisiä kertoja palkkasin heti, kun koira otti kontaktin. Pepille meni homma aika nopeasti jakeluun ja on osoittautunut meille erittäin hyväksi. Omat käsiapuni vähenevät huomattavasti, kun täytyy puristaa kainalossa olevaa lelua, eikä koira tavoittele lelua hyppien, niin kuin taskusta tai kädestä.

Tämän viikon tehotreenin kohteena on ollut maahanmeno. Ulkona olen sekä "vetänyt" koiran maahan lelun kanssa, suurin käsiavuin, tarkoituksena saada maahanmenoista mahdollisemman nopeita, että harjoitellut liikettä ilman käsiapuja tiputtamalla koiralle lelun kainalosta. Seuraamiseen en ole liikettä vielä yhdistänyt, eikä ole aikomuskaan vielä ihan hetkeen. Teen sen vasta sitten lähellä ensimmäisiä kisoja. Uskon, että Peppi oppii kyllä nopeasti koko liikkeen, kun saadaan ensin nämä osat kuntoon, varsinkin se seuraaminen!! Sen verran ollaan kuitenkin menty jo liikkeen suuntaan, että olen välillä ohjannut Pepin leikin lomassa lelulla "oikealle paikalle" ennen käskyä.

Tänä aamuna käytiin pitkästä aikaa myös agilitytreeneissä. Treenien vetäjänä oli Milja Kunnas-grönholm. Perjantai-iltana mieleeni hiipi jo ajatus, että taas sitä on tullut työnnettyä kirsu paikkaan, jonne se ei kuulu. Kaikki muut treeneissä olivat kisavalmiita tai jo kisanneita. Meillä taas ei osata puoliakaan esteistä, ei mennä kontakteja eikä hypätä rimoja, meillä vaan tehdään vauvatreenejä ja pidetään hauskaa. Peppi kuitenkin selvisi valssauksista ja muista kiekuroista kunnialla, nautti kovasti hommasta. Itselläkin tuli hetkeksi ajatus "Jospa sittenkin.."! Onneksi kuitenkin sain automatkalla taottua itselleni hieman järjen hiventä. Nyt panostetaan suunniteman mukaan tokoon ja käydään agitreeneissä mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä parantamassa. Katsotaan sitten syksyllä uudestaan, missä mennään. Vauva saa nyt rauhassa kasvaa ja kehittyä!

Toivottavasti pakkaset hieman laantuvat, päästään ihan normaaliin lenkki ja treenikuvioon. Aamulenkkeilyt ovat hieman kärsineet pakkasten myötä, lapset kun eivät ole yhtä pakkasen kestäviä kuin koira!! Olemme sitten iltaisin tehneet yhdistettyjä treeni- ja lenkkireissuja, onneksi löytyy valaistuja kenttiä. Mielummin toki näin, kuin se loska ja kura.. Mainitsin edellisessä tekstissä paksusti voivan Rauhan, nyt on sitten seitsemän pientä punaista putkahtanut maailmaan, käykäähän vilkaisemassa!!! http://www.ainstainin.net/pentuja.html

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ruutua opiskelemassa..

Tänään pakkasin lapset sekä koiran autoon ja suuntasin kohti Korsoa. Hanna-Mari (http://www.ainstainin.net/) oli ystävällisesti luvannut antaa vinkkejä, jotta pääsisimme taas hieman eteenpäin tokotreeneissä.

Pienen prinsessamme ruikuttaessa lumikasassa, yritti Hannis saada taottua päähäni seuraamista ja ruudun alkeita. Seuraamiseen, joka ei edelleenkään suju mallikkaasti, sain vinkkejä lelun kanssa palkitsemiseen. Toistoja vaan, niin kyllä se Pepin osalta lähtee kulkemaan, paikka on jo oikea! Itsellä on harjoittelun paikka monessa asiassa. Liikkeelle lähtöni ja käännökseni ovat liian nopeita, koira ei voi millään pysyä perässä. Tätä olenkin jo harjoitellut ilman koiraa (Terveiset vaan kaikille ihmetteleville naapureille!). Toinen asia mistä tulisi päästä eroon, on koiran tuijottelu. Minun on jostain syystä nähtävä, mitä se koira tekee ja missä se kulkee. Kumma homma se jätättää silloin!! ;D Toisaalta on huojentavaa kuulla, ettei vika ole koirassa, mutta toisaalta taas tiedän, että noiden vuosien varrella iskostuneiden maneereiden pois saaminen itsestä voi vaatia paljon töitä..

Ruutua harjoittelimme näyttöruutuna. Jätin koiran istumaan paikalleen ja kävin kuopsuttelemassa ruudussa. Palasin koiran luo ja lähetin sen ruutuun. Koiran juostua ruutuun heitin lelun palkaksi. Tämä sujui Pepiltä oikein mallikkaasti. Sain Hannikselta hiirimaton ruutuharjoitusten tueksi. Tarkoituksena on käyttää sitä kosketusalustana. Aloitinkin heti illalla treenit naksun kanssa, eikä tarvinnut montaa toistoa tehdä, kun Peppi jo oivalsi mikä oli homman nimi.

Kiukutteleva neiti ja autossa treenien ajan tyytyväisenä nukkunut pikkumies saivat hyvitykseksi pullaa ja mehua. Suurin osa vierailullle viemästämme pullasta hävisikin omiin suihin! Reissu oli siis kaiken kaikkiaan hyvä, minä sain treenivinkkejä ja lapset herkkuja, lisäksi saimme nauttia kauniisti harmaantuneen Sallin ja paksusti voivan Rauhan, sekä heidän omistajiensa hyvästä seurasta. Kiitos vielä!!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Päkäpäiväkirjaa: 3. paimennusreissu

Tänään startattiin koko perheen voimin hieman yli kahdeksan ja suunnattiin Somerolle Swedun paimennuskoululle aamutreeneihin. Taas päätettiin luottaa navigaattoriin ja pihassa navin näyttämä 1,5h:n matka venyikin kaksituntiseksi. Kaiken maailman pikkuteitä tuli kierreltyä, mutta päästiin perille, vaikkakin myöhässä..

Paikalla oli tällä kertaa meidän lisäksemme kaksi belkkaria, beauceron sekä KAKSI AUSTRALIANPAIMENKOIRAA. Pepin rotu siis loistavasti edustettuna. Toinen aussieista oli reilun kuukauden Peppiä vanhempi ja toinen aikuinen. Oli mukava nähdä heidän suorituksensa.

Ensimmäisellä omalla harjoituskerralla tilannetta voisi kuvailla ajoittain jopa kaoottiseksi: Ohjaaja jolla oli liian monta liikkuvaa osaa hallittavana; oma kroppa, tönivät lampaat, keppi ja haukkuva, ympyrää juokseva koira. Tarkoituksena oli kuljettaa laumaa niin, että minä ohjaajana kuljen lauman keskellä ja Peppi paimentamassa lampaiden takana. Koiran yrittäessä kiertää takaani, olisi minun tullut estää se kepillä ja ohjata koira takaisin. Koiran olisi mielellään työskenneltävä hiljaa. Totuushan oli aivan muuta, turhautunut haukkuva koira kiertää ympyrää, koska ohjaaja oli auttamattomasti myöhässä keppinsä kanssa, ohjasi ennemmin sillä vapaana olevalla kädellä kuin kepillä ja lisäksi ohjaaja oli lähes aina väärässä paikassa. Tuntui, ettei koiralla ollut hajuakaan mitä halusin, ja ihmekkös tuo, kun en ollut itsekkään aivan varma mitä olin tekemässä. Lisäksi Pepin jatkuva haukkuminen esti kouluttajan ohjeiden kuulemisen.

Toisessa harjoituksessa oli jo selkeää parannusta. Sähellystä oli toki edelleen jos jonkin moista, mutta myös onnistumisia tuli. Sain koiran ajoittain pysymään lampaiden takana ja paimentamaan HILJAA. Oli hienoa nähdä noinkin iso parannus, kun molemmat saivat hetken miettiä asioita. Tästä on hyvä jatkaa!!