Kolmevuotiaamme käy kaupungin avoimessa leikkitoiminnassa, jonka vanhempainilta järjestettiin tällä viikolla. Lastenkasvatuksessa ja koirankouluttamisessa on paljon samankaltaisuutta. Pienet lapset ja koirat vaativat toistoja oppiakseen, sekä motivaatiota toimiakseen. Keskustelimme uhmaikäisen ohjeistamisesta, ja siitä kuinka lapsi tarvitsee sanallisen ohjeen lisäksi myös muuta ohjausta. Alle 5-vuotias ei pysty vastaan ottamaan pelkkää sanallista ohjetta vaan vaatii myös ohjausta ja useita toistoja. Tästä puhuessamme ajatukseni karkasi koiriin ja mietin kuinka Peppiä kouluttaessani olen usein tuskaillut, kun koira ei opi käskysanoja. Kun pohdin asiaa tarkemmin, huomaan kuitenkin, että se osaa ikäisekseen paljon asioita käsimerkkien ja muiden vinkkien avulla. Ja varmasti aikanaan, riittävillä toistoilla, se oppii yhdistämään asiat ja käskyt. Välillä, sekä koiran koulutuksessa, että lastenkasvatuksessa on hyvä pysähtyä miettimään, vaatiiko kasvatettavalta liikaa. Onko itse ollut tarpeeksi selkeä ja johdonmukainen. Lapselle onneksi voi jälkeenpäin selittää väärää reaktiotaan tai keskustella, miksi tilanteessa toimittiin ko. tavalla. Lapselle myös voi ja pitääkin näyttää kaikkia tunteita. Koiralle taas asioiden selittäminen on turhaa ja suuttumuksen näyttäminen on hallittava. Ylireagointi horjuttaa aina koiran luottamusta omistajaan ja vahingoittaa heidän välistä suhdettaan. Koira kun ei ymmärrä tuntien mykkäkoulua tai muunkaanlaista jatkuvaa kiukunpurkausta. Koiralle on osoitettava toiminnan olevan ei toivottua heti sen tapahtuessa, ja sen jälkeen asia on "unohdettava". Kouluttamistilanteiden tulisi mielestäni olla vähintään 90%:sesti positiivisia. Mikäli jostain asiasta on kiellettävä, on seuraavasta onnistumisesta palkattava ruhtinaallisesti. Treenatessa on tunnettava itsensä, väsyneenä tai pinna kireällä ei tule kuin huonoja tuloksia. Tärkeää on suunnitella treenit, miten ja missä aikataulussa edetään. Mikäli treenit ei etene suunnitellusti, on hyvä palata taaksepäin, siihen pisteeseen, jossa treenit ovat vielä sujuneet. Kannattaa myös käydä treeniä mielessään läpi ja miettiä, missä kohtaa meni vikaan.
Koiran ja omistajan hyvä suhde on perusta kaikessa kouluttamisessa. Suhteessa on kyse omistajan ja koiran välisestä luottamuksesta. Itse olen pyrkinyt Pepin kanssa parantamaan suhdettamme leikkimällä sen kanssa. Lisäksi hyvän suhteen luominen oli yksi tärkeä syy siihen, miksi aloitin Pepin kanssa agilitytreenit näin pienenä. Aikaisempien koirieni kanssa huomasin, että aloittaessamme agilityn, suhteemme parantui huomattavasti ja tokokin sujui paremmin. Pepin kanssa huomasin heti ensimmäisestä kerrasta kuinka tällä hauskanpidolla oli vaikutusta muuhun yhteistyöhön.
Puremia..Coloradon yliopiston School of Medicinen tekemän tekemän tutkimuksen mukaan kolmevuotias lapsi on kaikkein altein koiranpuremalle. Koirat yleensä tavoittelevat lasten kasvoja ja silmiä. Koiran rodulla ei ole väliä. Selvityksen mukaan todennäköisyys, että lapsi saa elinaikanaan koiran pureman on noin 50 prosenttia ja 80 prosenttia näistä kohdistuu pään ja kaulan alueelle. Jos koira puree kerran, se todennäköisesti puree myös toisenkin kerran ja toinen purema on pahempi kuin ensimmäistä pahempi. Selvityksessä eniten puremia olivat aiheuttaneet sekarotuiset koirat. Niiden aikaansaannoksia selvityksessä olleista tapauksista oli 23 prosenttia. Seuraavana labradorinnoutaja (13,7%), rottweilerit (4,9%), Saksanpaimenkoirat (4,4%) ja kultaisennoutajan (3%).
Se, että rotulistan kärjessä keikkuu isoja koiria, johtuu osin ko. rotujen yleisyydestä, mutta myös siitä, että pienet eivät usein saa niin pahaa jälkeä aikaan, että niitä jouduttaisiin lääkärissä paikkailemaan. Olen aikoinaan käynyt Per-Erik Sundgrenin luennolla ja hän kertoi Papillonin olevan aggressiivisin koirarotu! Amerikkalaisen laajan vakuutusyhtiöiden korvaustilaston mukaan eniten korvauksia taas on maksettu mäyräkoirien puremista. Ihmisten tulisi kiinnittää jalostuksessa enemmän huomiota koirien luonteisiin, kuin tuijottaa näyttelytuloksia. Onhan se hienoa, että koira pärjää näyttelyissä, mutta kasvatettaessa on myös otettava huomioon, että suurimman osan ajastaan nämäkin koirat viettävät jonkun perheen arjessa ja valittava jalostusyksilöiksi hyvän hermorakenteen omaavia koiria. Rohkenen väittää, ettei yhdessäkään rotumääritelmässä lue luonteen kohdalla: aggressiivinen, arka, hermostunut tms. ja hyvä jalostusyksilöhän vastaa rotumääritelmää kaikilta osin, eikä vain ulkonäöllisesti.
Vaikka perään kuulutankin kasvattajien vastuuta, on osa vastuusta myös omistajalla. Pennun kasvaessa on koirasta koulutettava yhteiskuntakelpoinen. Jokaisen koiranomistajan olisi nähtävä edes sen verran vaivaa koiransa eteen, että opettaa koiralle käytöstavat (esim. ulkoillessa toisten koirien ja ihmisten kaunis ohitus), lisäksi koiraa on pystyttävä käsittelemään (kynsien leikkaus yms.). Näiden asioiden opettaminen ei vaadi koirakouluun menoa, eikä muutenkaan vie sen enempää aikaa kuin koiran hoito ylipäätänsä. Näiden asioiden opettaminen ja koiralta vaatiminen helpottaa omistajan ja koiran yhteiseloa. Hyvin käyttäytyvä koira lisää omalta osaltaan koiramyönteisyyttä, eikä esim. ole vaaraksi liikenteelle.
Tähän loppuun haluan vielä todeta, että edellä mainitut ovat omia käsityksiäni ja mielipiteitäni. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö hyväksy, että ihmiset tekisivät toisin. Jokainen tekee varmasti kasvatustyötään, kouluttaa koiriaan ja kasvattaa lapsiaan parhaalla katsomallaan tavalla ja tekee parhaansa. On yhtä monta tapaa, kuin on ihmisiäkin. Myös koirat ja lapset ovat erilaisia, yhdelle sopii yksi tapa, toiselle toinen. On vaan löydettävä oma tiensä ja kuljettava määrätietoisesti sitä pitkin. Ei missään tapauksessa tarvitse muuttaa koulutus- tai kasvatusmetodejaan sen takia, että joku sanoo, että näin on tehtävä. Neuvoja on hyvä kuunnella, pohtia niiden toimivuutta ja kokeilla. Tärkeintä on kuitenkin valita ne keinot, jotka kokevat omakseen ja toimivat itsellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti