Peppi työnjohtajana

Pienempi lapsi nukkui vain lyhyet päiväunet ja isompi ei nukkunut ollenkaan, joten iltapäiväksi oli luvassa varmuudella kiukkukohtauksia. Lisäksi Pepillä oli illalla treenit, joten senkin voimia oli säästettävä. Siispä ajattelin, että iltapäiväulkoilumme rajoittuu kotipihalle. Samalla oli hyvä jatkaa muutoma viikko sitten kesken jäänyttä haravointiprojektia.

Sisältä lähtiessä suunnitelma kuulosti vielä hyvältä: lapset leikkivät hiekkalaatikolla, Peppi voi leikkiä palloilla ja kepeillä, tai kaivaa mukana hiekkiksellä ja minä haravoin. Mutta eihän se tietenkään niin mennyt!! Peppi antoi joko ohjeita haukkuen ja hyppimällä haravan edessä, tai sitten se roikkui kiinni haravassa ja murisi. Oli todella mielekästä haravoida.

Pepin toiminta toi mieleeni ensimmäisen koirani Ronjan, joka oli myöskin kovin innokas haravoinnissa ja muissakin pihahommissa. Hauskin muistoni Ronjan puutarhatöistä liittyy siihen, kun äitini aikoinaan istutti kukkasipuleita. Koska Ronja oli kovin avulias, laittoi äitini koiran kuistille odottamaan, kunnes homma oli tehty. Sieltä Ronja sitten katseli ikkunasta, kun äitini kaivoi kukkasipulit maahan. Kun homma oli tehty, äitini päästi Ronjan ulos ja lähti keittämään itselleen kahvia. Äidin palattua takaisin pihalle, oli kaikki kukkasipulit kaivettu ylös. Olihan se Ronjan tutkittava, mitä kivoja ylläreitä sinne maahan hänelle piilotettiin. :)

Tästä ulkoilusta tuli kaikkea muuta kuin helppo ja rentouttava, mutta olisihan Pepin käytös ollut ennustettavissa, kun miettii millä tarmolla se parhaimmillaan paimentaa imuria. Kaikesta huolimatta saimme taas haravointiprojektia hieman eteenpäin ja koirakin jaksoi kovasta työnteosta huolimatta keskittyä vielä treeneissäkin.