perjantai 7. tammikuuta 2011

Suunnitelmat, tavoitteet ja toiveet vuodelle 2011

Uusi vuosi ja uudet kujeet!! Suurimmat toiveet ja tavoitteet ovat tänä vuonna varmastikkin tokossa ja siihen panostetaankin eniten, mutta sunnitelmissa on myös paimennusta, agilitya ja pk-puolellekin olisi tarkoitus suunnistaa BH-kokeen ja jäljen merkeissä. 

Tokon osalta jatkamme Pepin kanssa kevään KHN:n kilpailuihin tähtäävien treeneissä, lisäksi ilmoitin meidät Riitta Korrin Nuorten koirien tokokurssille ja Virve Sormusen Harjoituskisa-kurssille huhti-toukokuussa. Kisoihin mennään kesäkuussa. Toiveissa olisi tämän vuoden puolella saada avo- ja alo suoritettua. Sen jälkeen voikin pistää hetkeksi Toko-repun narikkaan ja panostaa agilityyn.

Agilitya jatkamme ainakin kevään omatoimisesti Hausjärven Haukkujen vapaatreeneissä. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa löytää Pepille treeniryhmä. Koira on vielä kuitenkin niin nuori, ettei asialla ole kiirettä. Tällä hetkellä agilityn tarkoitus on vain toimia yhteisenä hauskanpitona ja suhteen parantajana.

PK-puolikin houkuttelee kovasti, saa nyt sitten nähdä mihin aika riittää. Kun maa sulaa, niin lähdemme varmasti jäljen alkeita harjoittelemaan. Luulen, että haku olisi enemmän Pepin laji, mutta tällä hetkellä rahkeet ei yksinkertaisesti riitä usean tunnin metsäreissuihin. Jälkeä voi treenata pääosin yksinkin ja harjoittelemaan voi lähteä aina kun oma aikataulu antaa myöden. Onneksi haun voi hyvin aloittaa myös aikuisen koiran kanssa. Ehkä sitten muutoman vuoden päästä! BH-kokeen suorittamista olisi tarkoitus yrittää loppukesästä tai syksyllä.

Paimennusta jatketaan kevät ja kesä kerran kuussa meiningillä. Lajin suhteen ei ole vielä sen suurempia tavoitteita. Katsotaan nyt kun päästään siihen hieman sisälle, että viekö se mukanaan!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti