Lapsia ja koiria

Kolmevuotiaamme käy kaupungin avoimessa leikkitoiminnassa, jonka vanhempainilta järjestettiin tällä viikolla. Lastenkasvatuksessa ja koirankouluttamisessa on paljon samankaltaisuutta. Pienet lapset ja koirat vaativat toistoja oppiakseen, sekä motivaatiota toimiakseen. Keskustelimme uhmaikäisen ohjeistamisesta, ja siitä kuinka lapsi tarvitsee sanallisen ohjeen lisäksi myös muuta ohjausta. Alle 5-vuotias ei pysty vastaan ottamaan pelkkää sanallista ohjetta vaan vaatii myös ohjausta ja useita toistoja. Tästä puhuessamme ajatukseni karkasi koiriin ja mietin kuinka Peppiä kouluttaessani olen usein tuskaillut, kun koira ei opi käskysanoja. Kun pohdin asiaa tarkemmin, huomaan kuitenkin, että se osaa ikäisekseen paljon asioita käsimerkkien ja muiden vinkkien avulla. Ja varmasti aikanaan, riittävillä toistoilla, se oppii yhdistämään asiat ja käskyt. Välillä, sekä koiran koulutuksessa, että lastenkasvatuksessa on hyvä pysähtyä miettimään, vaatiiko kasvatettavalta liikaa. Onko itse ollut tarpeeksi selkeä ja johdonmukainen. Lapselle onneksi voi jälkeenpäin selittää väärää reaktiotaan tai keskustella, miksi tilanteessa toimittiin ko. tavalla. Lapselle myös voi ja pitääkin näyttää kaikkia tunteita. Koiralle taas asioiden selittäminen on turhaa ja suuttumuksen näyttäminen on hallittava. Ylireagointi horjuttaa aina koiran luottamusta omistajaan ja vahingoittaa heidän välistä suhdettaan. Koira kun ei ymmärrä tuntien mykkäkoulua tai muunkaanlaista jatkuvaa kiukunpurkausta. Koiralle on osoitettava toiminnan olevan ei toivottua heti sen tapahtuessa, ja sen jälkeen asia on "unohdettava". Kouluttamistilanteiden tulisi mielestäni olla vähintään 90%:sesti positiivisia. Mikäli jostain asiasta on kiellettävä, on seuraavasta onnistumisesta palkattava ruhtinaallisesti. Treenatessa on tunnettava itsensä, väsyneenä tai pinna kireällä ei tule kuin huonoja tuloksia. Tärkeää on suunnitella treenit, miten ja missä aikataulussa edetään. Mikäli treenit ei etene suunnitellusti, on hyvä palata taaksepäin, siihen pisteeseen, jossa treenit ovat vielä sujuneet. Kannattaa myös käydä treeniä mielessään läpi ja miettiä, missä kohtaa meni vikaan.

Koiran ja omistajan hyvä suhde on perusta kaikessa kouluttamisessa. Suhteessa on kyse omistajan ja koiran välisestä luottamuksesta. Itse olen pyrkinyt Pepin kanssa parantamaan suhdettamme leikkimällä sen kanssa. Lisäksi hyvän suhteen luominen oli yksi tärkeä syy siihen, miksi aloitin Pepin kanssa agilitytreenit näin pienenä. Aikaisempien koirieni kanssa huomasin, että aloittaessamme agilityn, suhteemme parantui huomattavasti ja tokokin sujui paremmin. Pepin kanssa huomasin heti ensimmäisestä kerrasta kuinka tällä hauskanpidolla oli vaikutusta muuhun yhteistyöhön.

Puremia..
Coloradon yliopiston School of Medicinen tekemän tekemän tutkimuksen mukaan kolmevuotias lapsi on kaikkein altein koiranpuremalle. Koirat yleensä tavoittelevat lasten kasvoja ja silmiä. Koiran rodulla ei ole väliä. Selvityksen mukaan todennäköisyys, että lapsi saa elinaikanaan koiran pureman on noin 50 prosenttia ja 80 prosenttia näistä kohdistuu pään ja kaulan alueelle. Jos koira puree kerran, se todennäköisesti puree myös toisenkin kerran ja toinen purema on pahempi kuin ensimmäistä pahempi. Selvityksessä eniten puremia olivat aiheuttaneet sekarotuiset koirat. Niiden aikaansaannoksia selvityksessä olleista tapauksista oli 23 prosenttia. Seuraavana labradorinnoutaja (13,7%), rottweilerit (4,9%), Saksanpaimenkoirat (4,4%) ja kultaisennoutajan (3%).



Se, että rotulistan kärjessä keikkuu isoja koiria, johtuu osin ko. rotujen yleisyydestä, mutta myös siitä, että pienet eivät usein saa niin pahaa jälkeä aikaan, että niitä jouduttaisiin lääkärissä paikkailemaan. Olen aikoinaan käynyt Per-Erik Sundgrenin luennolla ja hän kertoi Papillonin olevan aggressiivisin koirarotu! Amerikkalaisen laajan vakuutusyhtiöiden korvaustilaston mukaan eniten korvauksia taas on maksettu mäyräkoirien puremista. Ihmisten tulisi kiinnittää jalostuksessa enemmän huomiota koirien luonteisiin, kuin tuijottaa näyttelytuloksia. Onhan se hienoa, että koira pärjää näyttelyissä, mutta kasvatettaessa on myös otettava huomioon, että suurimman osan ajastaan nämäkin koirat viettävät jonkun perheen arjessa ja valittava jalostusyksilöiksi hyvän hermorakenteen omaavia koiria. Rohkenen väittää, ettei yhdessäkään rotumääritelmässä lue luonteen kohdalla: aggressiivinen, arka, hermostunut tms. ja hyvä jalostusyksilöhän vastaa rotumääritelmää kaikilta osin, eikä vain ulkonäöllisesti.



Vaikka perään kuulutankin kasvattajien vastuuta, on osa vastuusta myös omistajalla. Pennun kasvaessa on koirasta koulutettava yhteiskuntakelpoinen. Jokaisen koiranomistajan olisi nähtävä edes sen verran vaivaa koiransa eteen, että opettaa koiralle käytöstavat (esim. ulkoillessa toisten koirien ja ihmisten kaunis ohitus), lisäksi koiraa on pystyttävä käsittelemään (kynsien leikkaus yms.). Näiden asioiden opettaminen ei vaadi koirakouluun menoa, eikä muutenkaan vie sen enempää aikaa kuin koiran hoito ylipäätänsä. Näiden asioiden opettaminen ja koiralta vaatiminen helpottaa omistajan ja koiran yhteiseloa. Hyvin käyttäytyvä koira lisää omalta osaltaan koiramyönteisyyttä, eikä esim. ole vaaraksi liikenteelle.



Tähän loppuun haluan vielä todeta, että edellä mainitut ovat omia käsityksiäni ja mielipiteitäni. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö hyväksy, että ihmiset tekisivät toisin. Jokainen tekee varmasti kasvatustyötään, kouluttaa koiriaan ja kasvattaa lapsiaan parhaalla katsomallaan tavalla ja tekee parhaansa. On yhtä monta tapaa, kuin on ihmisiäkin. Myös koirat ja lapset ovat erilaisia, yhdelle sopii yksi tapa, toiselle toinen. On vaan löydettävä oma tiensä ja kuljettava määrätietoisesti sitä pitkin. Ei missään tapauksessa tarvitse muuttaa koulutus- tai kasvatusmetodejaan sen takia, että joku sanoo, että näin on tehtävä. Neuvoja on hyvä kuunnella, pohtia niiden toimivuutta ja kokeilla. Tärkeintä on kuitenkin valita ne keinot, jotka kokevat omakseen ja toimivat itsellään.

MÄÄÄÄ..

..ja mun koira oltiin lampaita ihmettelemässä. Eikä kumpikaan pelätty niitä ollenkaan!! Eilen siinä karmeassa tuiskussa köröteltiin Somerolle Swedun paimennuskoululle http://www.kolumbus.fi/klossner/Swedun%20Paimennuskoulu.htm ja sysipimeässä, vielä hirveämmässä kelissä köröteltiin takaisin, mutta siinä välissä tuli koettua onneksi jotain uuttakin.

Ajellessani mietin, että mitäköhän sanovat bortsuihmiset, kun pyrähdän sinne aussieni kanssa. Olin edellisen illan lueskellut paimennukseen liittyviä keskustelupalstoja ja tehnyt huomion, että joidenkin mielestä näyttelylinjaisista bortsuistakaan ei ole paimennukseen, saati sitten muun rotuisista. Avatessani oven yllätyin kuitenkin positiivisesti. Vastaan käveli vanha englannin lammaskoira, vuoroaan odotti mudi ja lampaita paimensi juuri beauceron. Toki joukkoon mahtui myös bortsuja ja ilokseni kaksi muuta aussietakin liittyi remmiin myöhemmin.

Kun vuoromme tuli ja hain Pepin, oli se aluksi enemmän kiinnostunut kouluttajasta ja toisista koirista, mutta kun haistelukierros oli tehty alkoivat lampaatkin kiinnostaa. Peppi kiersi lampaita seistessäni ja kävellessäni niiden keskellä, intoutui jopa haukkumaan niille. Yhtä porukasta lähtenyttä lammasta Peppi intoutui kunnolla ajamaankin.

Peppi kun on vielä niin pieni, olivat sen lampailla olot aika lyhyitä. Hyvin kyllä huomasi, milloin se ei jaksanut enää keskittyä, kun lampaan kakka alkoi maistumaan. Lampaat ovat muuten aika käteviä namiautomaatteja, kun papanoita tippuu palkaksi aina silloin tällöin ;) Tosin palkkaus ei ole aina ihan oikea-aikaista!! Toisella kerralla huomasi hyvin, että Peppi oli jo aivan poikki. Se kun ei oikein osaa relata autossakaan, ja reissua oli kokonaisuudessaan kestänyt jo kolmisen tuntia.

Sitä en osaa arvioida, menikö ensimmäinen kertamme hyvin, koska tämä oli myös itselleni ensimmäinen kerta lajin parissa, eikä paikalla ollut muita pentuja, johon olisin voinut Pepin suoritusta verrata. Peppi ainakin oli jonkin verran lampaista kiinnostunut, eikä pelännyt niitä, joten tästä on varmasti hyvä jatkaa. Kouluttajan kanssa puhuimme tokon "haittavaikutuksista" paimennuksessa. Pepistäkin jo näki hyvin, että sen kanssa oli kontaktia hiottu. Toko on kuitenkin päälajimme ja panostamme siihen eniten. Otamme sen riskin, että se on pois Pepin paimenen urasta. Jos satun lajiin hurahtamaan, niin panostetaan siihen sitten seuraavan treenikaverin kanssa. Nyt vaan opetellaan lajia Pepin kanssa ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan..

Kaikki koirat eivät osaa uida..

Nyt voin sanoa, että kaikki meidän perheen lapset ovat osallistuneet vauvauintiin. Tämän kolmannen vauvan kanssa oli sikäli erilaista, että se osasi heti uida, eikä sen kanssa harjoiteltu sukeltamista! :) Kävimme eilen Hyvinkään koirakylpylän pentu-uinnissa www.koirakylpyla.fi/. Meidän lisäksemme tunnilla oli kaksi muuta koiraa, portugalin vesikoira ja venäjäntoy.

Ensiksi koirien jalat ja vatsanalus huuhdeltiin, sitten puettiin pelastusliivit ja ei kun altaaseen! Ensiksi uitiin vain altaan päästä päähän ja pienen tauon jälkeen takaisin. Ensimmäinen kerta meni vesikoiralta ja Pepiltä niin hienosti, että seuraavan matkan ne uivatkin yhdessä. Hiljalleen uintimatkaa pidennettiin ja lopuksi uitiin altaan ympäri. Altaaseen meno tuotti Pepille kaikista eniten vaikeuksia, mutta viimeisellä kerralla se kuitenkin hyppäsi veteen. Uinnin lopuksi koirat suihkutettiin ja kuivattiin.

Venäjäntoylta ei uinti ihan niin mallikkaasti sujunut. Kaveri ei osannut luonnostaan käyttää yhtäaikaa etu- ja takapäätä, ja upposi vähän väliä veden alle. Lisäksi koira oli niin pieni, ettei sille sopinut edes pienimmät liivit. ;(  Toyn päästessä uinnista hieman jyvälle oli uimaopettajan varottava tekemästä aaltoja, kun jo pienikin aalto oli viedä koiran mennessään. Katsoessani toimintaa mieleeni tuli väkisinkin jalostuksen kääntöpuolet. Taito, joka eläimellä pitäisi olla luonnostaan, oli poissa. Lapsuuteni Lotta-marsukin osasi uida aallokossa.

Tänään olikin taas tokotreenit, jossa tutustuttiin toko-hyppyyn. Me olimme jo aikaisemmin Pepin kanssa käyneet kentällä "salaa" harjoittelemassa, joten este oli ennestään tuttu. Teimme samanlaisia harjoituksia kun olimme tehneet aikaisemmin, eli lähetin koiran hypyn takana olevalle namilautaselle antamalla hyppy-käskyn. Tosin nyt kun oli avustaja, en vienyt namia itse lautaselle. Ilmeisesti liike on ollut mieleinen ja oppi mennyt perille, kun koira teki suorituksen mallikkaasti, vaikka ei nähnyt namia lautaselle vietävän. Lisäksi kertasimme vanhoina asioina paikallaan makuuta, kontaktia ja luoksetuloa. Kontaktiharjoituksissa Peppi on alkanut aina vain enemmän vilkuilemaan käsiäni, "Milloin se nami oikein tulee ja mistä kädestä?". Katselinkin tuossa eilen illalta "raamatustani" (Mujunen: Tie tottelevaisuusvalioksi) erilaisia kontaktiharjoituksia. Ei auta muuta kun alkaa harjoittelemaan!! Lisäksi mietin kontaktin vahvistamista naksulla, nyt kun senkin kanssa olemme alkaneet hiljalleen pelailemaan.

Päivällä käväisimme Pepin kanssa lääkärissäkin toisessa rokotuksessa. Kaikki oli kunnossa, tosin molemmista yläkulmureista oli kärjet poikki, jonka olinkin jo havainnut kotona. Onneksi nämä kulmurit, kuten kaikki muutkin hampaat, ovat vielä maitohampaita. Painoa neidillä oli komeat 11,6kg!!

Loppuun vielä muutoma huonolaatuinen lainakameralla otettu otos pentu-uinnista..

Agilityn alkeita..

Lauantaiaamuna kävimme Pepin kanssa koiraurheilukeskuksella agilityn vapaatreeneissä. Aloitimme harjoittelemalla putkea. Heti alussa huomasin, että olisi ollut paikallaan ottaa joku mukaan avustamaan. Yritin alkuun kovasti lähettää Peppiä lelun avulla putkeen siinä onnistumatta. Onneksi paikallaan olo alkaa olla Pepillä sen verran hyvillä kantimilla, että jätin Pepin istumaan putken toiseen päähän ja huusin toisesta. Muutoman tällaisen treenin jälkeen Peppi meni putkeen lähettämällä.

Usean toiston jälkeen lisäsin putkeen menoon etenemisharjoituksen. Laitoin suoran putken jatkeeksi hypyn siivekkeet ja siivekkeiden taakse namilautasen. Näytin Pepille namin ja vein koiran putken suulle. Kun koira tuli putkesta ulos, annoin eteen-käskyn. Peppi suuntasi suoraan namin luokse. Se, että koira oivalsi heti, mistä on kyse, johtunee siitä, että olemme käyttäneet samaa lautaskeinoa ruutuun menoa harjoitellessa.

Seuraavaksi harjoittelimme Pepin kanssa hyppyesteen kiertoa. Laitoin namilautasen siivekkeen taakse ja ohjasin koiran kiertämään siivekkeen. Lautasen tyhjennyttyä houkuttelin koiran siivekkeiden välistä luokseni lelun avulla. Harjoittelimme kiertoa sekä vasemmalta, että oikealta. Kun koira lähti sujuvasti kiertämään estettä, poistin lautasen siivekkeen takaa ja palkkasin Pepin vasta sen tullessa takaisin luokseni. Lopuksi yhdistin putkeen menon ja kiertämisharjoituksen. Yhdistäessäni harjoitukset palautin muutamaksi ensimmäiseksi kerraksi namilautasen siivekkeen taakse.

Viimeisenä harjoituksena teimme kontaktipinta-harjoitusta. Nostin Pepin puomin alastulo-kontaktille niin, että sen takajalat olivat kontaktilla ja etujalat maassa. Toistelin Pepille käskyä "PINTA", kehuin ja palkkasin. Noin kymmenen namin jälkeen vapautin koiran. Tein kolme samanlaista harjoitusta.

Pepin treenit menivät ensikertalaiseksi hyvin ja mikä tärkeintä, meillä oli hauskaa. On hyvä, että saimme hieman vastapainoa tokolle, ettei se ala maistua puulle heti alkuunsa. Oli mukava huomata, ettei Peppi treenien aikana juurikaan kiinnitä huomiota toisiin koiriin. Ainoa todella ärsyttävä seikka Pepin kanssa treenaamisessa on sen komentaminen. Kaveri haukkuu sekä tokossa että agilityssa. Mikäli jollain on siihen hyviä vinkkejä, otan erittäin mielellään vastaan!! Peppi komentaa paljon myös kotona.. Lisäksi kaikki vinkit siitä, millaisia agilityn pentuharjoitteita voi tehdä, otetaan mielellään vastaan :)